Tämä teksti on julkaistu alunperin Savonmaa-lehdessä 9.9.2015.
Pelko. Se on pinnalla. Se on pinnalla täällä Suomessa, se on kirjaimellisesti pinnalla Välimeressä. Moni vastustaa pakolaisten auttamista näennäisälykkäillä perusteluilla kuten “ensin oman maan asiat kuntoon”, “eivät iPhonen omistajat voi olla avuntarvitsijoita”, ja “miksi eivät jää puolustamaan omaa maataan?”.
Milloin nämä argumentit eivät kumpua pahansuopaisuudesta ja empatiakyvyttömyydestä, kumpuavat nämä argumentit omista peloista, siitä että “ne” saattavat tulla uhkaamaan meidän ja läheistemme turvallisuutta.
Mutta tämä sama pelko omasta ja läheisten turvallisuudesta ajaa ihmiset pois kotoaan. Vaikka ihmisellä olisi korkea koulutus, hyvä työpaikka ja pankkitilillä miljoonaomaisuus, ei se tee immuuniksi ilmapommituksille, kaasuiskuille tai teloituksille. Useilla ei enää sodista johtuen ole kotia jäljellä, kotikaupungista puhumattakaan. Osa joutuu lähtemään karkuun koska kuuluu väärään uskontokuntaan, osa sen takia että ei halua taistella ISIS-terroristijärjestön riveissä ja osa ihan puhtaasti paremman tulevaisuuden perässä.
Varmasti tuhansista turvapaikan saavista löytyy ne muutamat yksilöt jotka tulevat syyllistymään vakaviinkin rikoksiin täällä Suomessa. Sellaista seulaa ei kuitenkaan ole jolla nämä muutamat yksilöt saataisiin seulottua ilman että samalla jätettäisiin auttamatta tuhansia muita hädänalaisia. Olen kuullut sanottavan että jos et ikinä ole myöhästynyt lentokoneesta, vietät todennäköisesti liikaa aikaa lentokentällä. Samaa logiikkaa käyttäen jos luottamustasi ei ole ikinä petetty, niin et todennäköisesti ole koskaan luottanut kehenkään.
Pakolaiskriisistä huolimatta maailma on matkalla parempaan. Vaikka uutisista voi saada sen kuvan että kaikkialla soditaan, epidemiat leviävät maailmalla ja pakolaisvirrat ovat kestämättömät, ei ihmiskunnan historiassa ole koskaan kuollut yhtä vähän ihmisiä sotiin kuin nyt 2000-luvulla. Samalla kun maailman väestö on kasvanut 90-luvun viidestä miljardista nykyiseen seitsemään miljardiin, on äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä puolittunut kahdesta miljardista reilusti alle miljardiin. Samassa ajassa nälänhädästä kärsivien määrä on puolittunut. Nykyisin yhä useampi lapsi näkee viidennen syntymäpäivänsä, yhä useampi äiti selviää synnytyksestä hengissä, ja yhä useampi lapsi pääsee kouluun. Me suomalaisetkaan emme ole tarvinneet kirkon ulkomaanapua tai muuta hätäapua vuosikymmeniin.
Moni suomalainen siis kysyy että “pitääkö meidän auttaa?”. Onneksi suurempi joukko meitä suomalaisia kysyy “kuinka voimme auttaa?”. Kyllä me tästäkin vielä selviämme.